Pyydän rohkeutta vanhemmille
Lapseni luki paikallislehteä, jossa kerrottiin, miten Duudsonit olivat käyneet yläkoulussa ja he ja oppilaat olivat yhdessä allekirjoittaneet lupauksen, ettei tässä koulussa kiusata ketään. Poika kysyi, "Mitä veikkaat, pitääkö noiden lupaus?". Vastasin, että toivon niin. Hän jatkoi, "Kyllä minäkin toivon, mutta epäilen sen onnistumista". Ja totta puhuakseni, niin epäilen minäkin. Vaikkakin on kerrassaan upeaa, että nuoret itse tuollaisen lupauksen tekevät ja olisi vielä upeampaa, jos heillä olisi jo plakkarissaan ne elämän työkalut, jotka auttaisivat pysymään lupauksessa!
Lupaus ei kuitenkaan muuta niitä taustatekijöitä, joita kiusaamisen taustalla on. Miksi kukaan ylipäänsä kiusaa? Onko hän niin paha, että haluaa satuttaa muita? Olen vahvasti sitä mieltä, että me kaikki, joka ikinen ihminen, joka maan päällä tallustaa on lähtökohtaisesti täynnä valoa ja rakkautta, pelkkää hyvää. Saat ehkä ajatuksesta kiinni, jos mietit vauvaa. Jokainen meistä on ollut vauva huokuen pelkkää valoa ja rakkautta. Aivan, jopa ne kiusaajat (pahoinpitelijät, hyväksikäyttäjät, Putinit ja Hitlerit). Jos he ovat alkujaan pelkkää hyvää, mitä heille on tapahtunut, että he ovat kyenneet niin pahoihin tekoihin? Heissä on mennyt jotain rikki. Ovatko he itse rikkoneet itsensä? Olen itse varma, että eivät ole. Heidät on rikottu joidenkin läheisten toimesta, monesti heidän tietämättään. Varmasti useimmiten rikkojana on toiminut vanhempi/vanhemmat, mutta myös hoitajat, opettajat ja yhteiskunnan rakenteet ja uskomukset voivat olla taustalla. Voi olla, että lapsi olisi halunnut vain tanssia ja maalata, mutta vanhemmat, ystävät ja opettajat ovat sanoneet, että "et ole riittävän hyvä", "olet huono", "sun pitää pelata jalkapalloa niin, kuin muutkin", "lopeta riehuminen ja niillä väreillä sotkeminen" tai "tanssi ja taide on ihan nössöjen hommaa". Jos alkujaan pelkkää valoa ollut ihminen himmennetään ja häpäistään, valo vääristyy. Ihmisen ajatukset, tunteet ja toiminta vääristyvät sen myötä, eikä hän saa työkalupakkiinsa luottamusta, pyyteetöntä rakkautta, iloa ja onnistumisen tunnetta.
Eli kun palaan kysymykseen, pitääkö Duudsoneiden ja yläkoululaisten lupaus, muotoilen vastaukseni lapselleni uudelleen: "Se pitäisi varmemmin, jos mukana olisivat myös vanhemmat. Jos vanhemmat uskaltautuisivat katsomaan sisäänsä, löytämään sieltä ne haavat, joista käsin ovat itse toimineet. Ymmärtämään, että heidän ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa ovat aiheuttaneet lapseensa, siihen, joka alkujaan oli pelkkää valoa ja rakkautta, säröjä ja vääristymiä, joista käsin hän nyt elämäänsä elää."Ja kyse ei ole syyttämisestä tai syyllistämisestä. Meistä jokainen, vanhempi, opettaja, Duudsoni ja lapsi, toimii aina omista haavoistaan käsin. Hän voi käyttää vain niitä työkaluja, joita hänellä siinä hetkessä on käytettävissä. Omien haavojen ja säröjen katsominen myötätunnolla, rakkaudella ja anteeksi antaen, voisi olla avain, millä myös lapsen valon vääristymät saisivat mahdollisuuden eheytyä.
Me ihmiset monesti tuomittaisiin jokin käytös vääräksi ja epäonnistuneeksi ja sanottaisiin "Se oli sinun syy", mutta korkeammassa näkökulmassa, sielun matkalla, kyse on aina vain siitä, että toiminta, oli se kuinka kamalaa tahansa, on tapahtunut niillä opeilla ja työkaluilla, jotka olivat käytössä sillä hetkellä. Kyse on siitä, ettei vain osannut toimia mitenkään muuten. Ja tämä koskee niin vanhempia ja opettajia kuin lapsia ja nuoriakin.
Myötätunnolla ja kaikella rakkaudella, Tiina